Geneve - kaunis ja kansainvälinen
Geneven kaupunki sijaitsee Sveitsin länsiosassa lähellä Ranskan rajaa. Lähes puolet kaupungin 200 000 asukkaasta on ulkomaalaisia.
Geneve onkin tunnettu kansainvälisistä organisaatioista, joita johdetaan kaupungista käsin. Näihin kuuluvat myös Yhdistyneiden kansakuntien (YK) monet järjestöt, joiden toimistot ovat Palais de Nations -kompleksissa, Avenida de la Paix -kadun varrella. Kaupungin pohjoisosassa olevat toimitilat rakennettiin 1929-1938 alun perin Kansainliittoa varten. Arkisin niihin pääsee opastetuille kierroksille.
Alppien ja Jura-vuoriston ympäröimä kaupunki lepää Genevenjärven lounaispäässä sen molemmilla rannoilla. Järven ja Rhone-joen ylitys sujuu myös vesibusseilla. Niiden kyydissä voi ihailla myös Geneven näkyvintä nähtävyyttä, Jet d’eau -vesisuihkua, joka yltää 140 metrin korkeuteen.
Järven etelärannalla on Jardin Anglais -puisto. Siellä on halkaisijaltaan viisimetrinen kukkakello. Se näyttää tismalleen oikean ajan, kuten kelloteollisuudestaan tunnetulle kaupungille hyvin sopiikin.
Vanhan kaupungin eteläpuolella, yliopistoa vastapäätä on Parc de Bastion -puisto. Viihtyisän puistopromenadin varrella on noin sata metriä pitkä ja viisi metriä korkea muistomerkki. Sen veistoksiin on ikuistettu uskonpuhdistuksen keskeisiä henkilöitä.
Lue myös:
Kommentit
Lähetä kommentti