Valletta - Maltan uniikki pääkaupunki

 


Välimeren aallot hyväilevät Maltan kahdeksaa saarta. Ne sijaitsevat satakunta kilometriä Sisiliasta etelään. Puolen miljoonan asukkaan valtio itsenäistyi vuonna 1964. Virallisia kieliä ovat malta ja englanti.

Maltan pääkaupunki on Valletta. Se on perustettu jo vuonna 1566 niemelle, jonka molemmilla puolilla on satamat. Nykyään kaupungissa on 6 000 asukasta. Koko Vallettan keskiaikainen kaupunki kuuluu Unescon maailmanperintöluetteloon. Sen tunnelman luovat linnoitetun kaupungin barokki-rakennukset sekä ihmisiä kuhisevalta pääkadulta erkanevat kapeat sivukujat.

Valletta






Talot on yleensä rakennettu kellertävästä kalkkikivestä. Seiniä elävöittävät puiset erkkerit ja ovet. Paikoin myös pyykkiä on asetettu naruille kuivumaan.








Vallettan keskeisiä nähtävyyksiä ovat Suurmestarin palatsi asevarastoineen

Suurmestarin palatsi

Pyhän Johanneksen katedraali

Pyhän Johanneksen katedraali

sekä arkeologinen museo.

Vallettan arkeologinen museo

Parhaat maisemat ovat Barrakka-puistojen näköalapaikoilta. Lisäksi satama-alueella voi käydä kondoliristeilyllä.

Lowe Barrakka

Great harbour


Urbaanipatikoijien muut Valletta-aiheiset blogiartikkelit:

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Tarxienin temppelit - kivikauden mestariteos

Sliema - kalkkikivirantoja ja lomatunnelmaa

Valoisia joulutunnelmia Tampereella

Mijas Pueblon muurikierroksella

Pyhän Paavalin katakombit - Maltan vetonaula